Taiteen edistämiskeskukseen kohdistetut leikkaukset ovat iskeneet suoraan taiteilijoiden toimeentuloon. Kun Taiken myöntämien apurahojen määrää ja tasoa pienennetään, moni tekijä jää vaille mahdollisuutta toteuttaa työtään täysipainoisesti.
Apurahat ovat monelle ainoa keino tehdä taidetta ilman jatkuvaa taloudellista epävarmuutta.
Nyt tuo turvaverkko on pala palalta repeämässä, ja yhä useampi lahjakas tekijä joutuu etsimään elannon muualta kuin omalta alaltaan. Vaarana on, että kulttuurin markkinaehtoistuessa se myös yksipuolistuu. Kun rahoitus perustuu myyntiin ja nopeaan tuottoon, syntyy helposti vain sitä, mikä myy heti. Todellinen taide ja tutkimus ovat kuitenkin hitaita prosesseja. Moni teos, tekijä tai idea löytää merkityksensä vasta kymmenien vuosien päästä.
Jos mittarina on pelkkä lyhyen aikavälin tulos, moni tulevaisuuden klassikko jää syntymättä.
Taide, kulttuuri ja tiede eivät toimi kvartaalitalouden logiikalla, mutta juuri sellaisena niitä nyt käsitellään. Kun kulttuuria ohjataan yhä enemmän talouden ja poliittisten tavoitteiden ehdoilla, sen riippumattomuus vaarantuu. Politiikan tehtävä ei ole päättää, mitä taiteessa tai mediassa saa sanoa tai mitä aiheita kannattaa käsitellä. Poliittisen vallan on pysyttävä erossa sisältöasioista, jotta kulttuurin vapaus ja monimuotoisuus voivat säilyä.
Kulttuuri ei ole kuluerä, vaan sijoitus sivistykseen, yhteisöön ja tulevaisuuteen. Jos haluamme, että Suomi pysyy elinvoimaisena ja ajattelevana maana, kulttuurin on oltava osa ratkaisua, ei säästökohde.